Still I wonder who’ll stop the rain

Ah aamun ihanuutta kun saa herätä aurinkoon, no siinäpä sitä sitten ihan tarpeeksi olikin.

Aamutoimien jälkeen löysimme itsemme ”tikkaripuistosta” missä lapset saivat laskea itsensä irti oikein todenteolla.

IMG_6099

No täältä kun selvittiin niin johan se taivas oli tummennut ja sade tervehti meitä tutulla ropinallaan.

Tätä riemua sitten riittikin koko pitkän päivän, eli juuri ei kameralla tullut juhlittua.

Pidettiin muuten ensimmäinen varkikkopysähdys siinä Sangisissa olevassa armeejan ylijäämäkaupassa.
Ihan tyhjin käsin sieltä ei tarvitnnut lähteä mutta siitä sitten lisää hieman tuonnempana.
Pihalla bongattiin sitten jotain aivan joka ei ole tästä maailmasta.

IMG_6108

Pitää vain hattua nostaa ja korkealle kun tuollaisia joku jaksaa väkertää moottorisahalla.
Arvatkaapa vain tekikö mieli kysyä että mikä olisi taideteoksen hinta, mutta sisäinen talousihminen teki tälläisen liikkeen tässä pisteessä.
IMG_6117

Joten jätin kysymyksen tekemättä.

Juuri tätä kirjoittaessa sade lakkasi ensimmäistä kertaa koko päivänä, joskohan sitä huomenissa sitten olisi ihan mukavaakin keliä tarjolla.

On muuten mielenkiintoista huomata että pari päivää siihen vain näyttää aina menevän että pääsee tähän matkailu fiilikseen oikein sisälle. Vielä kun pari juttua saisi selvyyteen niin sitten voisi oikeasti unohtaa vähäksi aikaa kaiken muun ja keskittyä tähän lomailuun. Eiköhän nekin asiat järesty vähitellen.

Ai niin, sattuipa tuossa silmiini sellainen tuotteistamisen helmi kuin Melon Läsk.

IMG_6102

Ei mitään aivoja räjäyttävää, mutta ihan juotavaa tuo ”meloonin” makuinen limsa oli. Ainakin meille FOX:n piirros-sarjojen ystäville.
Tähän väliin on sanottava että moikat kaikille Outokumpulaisille jotka olivat ko. liikkeessä samaan aikaan. Sori minä en vaan osannut yhdistää kuin että onpas tutun oloisia. Onneksi parempi puoliskoni sivisti minua 😀

Tässä sateen ropinaa kuunnellessa voi sitten hieman pähäillä tätä matkailun fyysistä puolta, eli kulkuneuvoa.
Jos olette joskus hankkimassa matkailuautoa niin kannattaa huomioida tälläiset seikat, mitkä ovat vastaan tulleet.

1. Jos autossa on kunnollinen takatila niin on paljon kätevämpi että sinne on isot ovet molemmilla puolilla kuin että toinen iso ja toinen pienempi.

2. Kun autoissa on nykyisin kohtuullisen kokoiset juomavesisäiliöt, niin miksi helkkarissa se letkun säiliön puoleista päätä ei ole painotettu mitenkään, sangen ikävältä kuulostaa kun imupuoli vetäisee ilmaa ja sen jäkeen alkaa vesipumpusta kuulumaan samban rytmit kun sitä painetta ei saadakkaan tehtyä.
No pikkuvikoja ja etenkin tämä jälkimmäinen on varmasti korjattavissa jollain järkevällä keinolla.

3. Sängyt, siis se että sängyt ovat autonsuuntaisesti. Siis herranen aika miten pieni asia osaa olla mukava, ei enään kenenkään yli hyppimistä / herättämistä jos tarvitsee käydä es. vessassa.

4. Vaaterekki suihkussa, tuskimpa kovin moni tälläisen härvelin suihkua käyttää etenkin jos vierailee leirintäalueilla. Joten se on hyvä valjastaa vaaterekillä, tämän kokoisen porukan matkaamisessa kun tuota vaatetta on melkoisesti mukana ja kerrankin ne voi ripustaa helposti saataville. Respektit suunnittelijalle tästäkin.

Hieman on tuon tekniikan kanssa tullut ”hauskoja hetkiä” kun GoPro:n kanssa meinasi mennä hermot ja herneet nenään.
Kun en saanut koko päivänä tuota wifiä toimimaan.
Kiitos leirintäalueen toimivan wifi-yhteyden niin johan rupes tietoa löytymään. Eli jos sattuu kamera olemaan pidemmän aikaa ilman akkua niin asetukset nollautuvat, tottahan toki kuvausasetukset muistin päivittää. Mutta en sitä wifiäpä en, joten eläköön viisaus joka ei aina asu meissä 😀

Skellefteå Camping alkaa hiljenemään nyt nukkumisen merkeissä, täällä on kesäiset +11 astetta lämmintä, ilmanpaine 997,2 hPa ja turvallinen sateen ropina tuudittaa meidät unten maille odottamaan kuivempaa ja vähäsen lämpimämpääkin keliä huomiseksi.

Sadepäivän liikenne näytti sitten tälläiseltä:

Vastaa