”Teidän pitää poistua heti alueelta oman turvallisuutenne takia”

Siinäpä oli sellaiset sanat jotka avasivat silmät paremmin kuin se ikkunan hakkaaminen mihin heräsin vajaat puoli minuuttia aikaisemmin. 

Niinkuin aikaisemmin kirjoitin Lillehammerissa satoi, satoi ja yöllä sitten alkoikin satamaan ja  kovasti.
Ei ollut uni mitenkään kohdillaan kun välistä tuntui että pitäsi olla kuulosuojaimet että saisi nukuttua. Kerran heräsin siihen että ihan kuin olisi ukkonen nostanut päätään, vaan eipä tainnut se Thor ollakkaan vasaroimassa vaan Kubota joka yritti epätoivoisesta saada puroa kaivettua suuremmaksi / syvemmäksi.

Siinä sitä sitten seistiin, kalsarit jalassa veden vihmoessa ja samalla korvat höröllä kuunnellen että tulva on tehnyt tuhojaan siinä aamuyön tunteina ja vedenpinta nousee nopeasti eikä kaivuri saa nousua aisoihin.

Samalla kun vedin vaatteita päälle ja herättelin lapsia että, nyt kiireellä sitten pois keskisängysta, tässä autossa kun tuo ”lasten sänky” laskeutuu katosta pöydän yläpuolelle. Niin siitä piti tietysti ensin peitot, tyynyt heittää taakse ja nostaa se paikoilleen, sen jälkeen penkit naama menosuuntaan ja verhot auki.

Näkymä oli sanalla sanoen järkyttävä, koko alueen ”eteläinen” puoli pakkaantui jonottamaan ainoalle poispääsylle.
Leirintäalue, joka oli illalla ollut lähes täynnä asuntoautoja, -vaunuja oli nyt hylättyjen grillien, pyykkiteineiden, tuolien hautuumaa. Sen verran oli kiire että ne tavarat mitkä eivät mahtuneet kyytiin purkamatta jäivät niille sijoilleen.

Sitten oliki vuorossa pikainen siirtyminen pihalle irrottamaan sähköjohtoa ja katsomaan että miten paha tilanne oikeasti oli.
Lasten Croksit löytyivät parin paikan päästä ja vesi oli jo noussut laitimmaisille paikoille. Telttailu alue oli muuttunut muutaman kymmenen metriä leveäksi virraksi ja uusi hieno leikkipuisto tarvitsee uuden alustan tai pahimmassa tapauksessa uudet laitteet lasten kirmailtavaksi.

Jotain kuvaa veden todellisesta voimasta antoi se että se silta mitä pitkin olimme illalla alueelle ajaneet oli yksinkertaisesti kadonnut jonnekkin veden viemänä.

En loppujenlopuksi tiedä oliko se toinen silta edes enää virallisesti käytössä, kun siinä seisoi parissa kohdassa ihmisiä jotka viittoilivat ajamaan nopeasti ohi ja väistämään sillassa olevia kuoppia. Sitä miten monta minuuttia tuo silta oli enään käytettävissä sen jälkeen kun me yli ajoimme voi vain arvailla, koska vesi ei mahtunut kulkemaan kokonaan sillan ali.

No pääsimme sitten pois vaara-alueelta ja saimme auton parkkiin paikallisen huoltoaseman parkkiin, minne oli kokoontunut melkoisen suuri osa leirintäalueen vieraista.

Joo ei oikeasti naurattanut, ei sitten ollenkaan.

Me sitten syötiin aamupala huoltoaseman parkissa ja päätettiin että eiköhän tuota ole sama lähteä jatkamaan matkaa kohti Trondheimiä.
Eikun tankki täyteen ja nokka kohti E6:sta. Päästiin varmaan joku 10 km, kun navigaattori parkaisi että E6:n on poikki.
Tässä vaiheessa tuli mieleeni jo melkoisen rumasanainen kirous.
No jonkun matkaa jatkettuamme niin johan siellä poliisin siniset vilkkuvalot kertoivat että matkanteko tätä tietä pitkin ei sitten onnistu.
Seuraavaksi sitten auto parkkiin ja kysely virkapukuiselle että osaisiko hän kertoa että milloin voisi ajatella matkan jatkamista pohjoiseen päin.
Hän kertoi että ajakaa sillan yli ja sitä tietä kymmenisen kilometriä eteenpäin niin pääsette kyllä takaisin tielle ja ainakin tämä ensimmäinen kohta on niin selvitetty.
En tiedä oliko poliisilla tiedossa että tuo tienpätkä oli remontissa, siis oikeasti remontissa useamman kilometrin matkalla. Oli omalla tavalla melkoisen villi tunne ajella vuorenrinteellä pitkin tiepohjaa jossa joskus oli ollut asfaltti. Hieman meinasi tulla reunat vastaan kun kaivinkoneiden seassa pujoteltiin, valitettavasti vaan se sortuva reuna olisi myös tiennyt muutaman kymmenen metrin pudotusta eli kieli keskellä sai todellakin ajaa.
Jos olisin tiennyt minne matka vie niin ajamatta olisi jäänyt satavarmasti. Vaan minkäs teet kun kääntöpaikka ei ole, eli eteenpäin oli mentävä vaikka meinasi maavara muutamaan otteeseen loppua kesken.

No loppujen lopuki sitä sitten päästiin sitten tänne aurinkoiseen Trondheimiin. Jotenkin nämä aikaisen aamuyön / aamun tapahtumat vain veivät suurimman terän päivän hauskuudesta pois.

Tuossa yksi paikallinen juttu aiheesta.
Ai niin vielä sellainen juttu mikä itse asiassa harmittaa nyt melkoisesti eli kuvat ja videot. Niitä ei yksinkertaisesti ei kerinnyt ajatella sitten hetkeäkään, piti vain päästä pois ”kaikessa rauhassa” mutta mahdollisimman nopeasti.

Tälläistä tuhoa oli tulva tehyt:

Tälläistäkin tuhoa oli tulva tehnyt.

Mutta tämä alue missä nyt ollaan on hyvä. Tämä on n. 17 km keskustasta pohjoiseen päin ja nimeltään Storsand Gård Camping. Minä olen joskus kymmenkunta vuotta taaskeppäin ollut täällä viimeksi ja silloinkin sattui niin mukvasti että rannan laiturilta hyppäsi silmiin pyöriäis pariskunta. Liekkö niitä täällä on enemmänkin, vai kävikö vain hyvä tuuri. Mene ja tiedä vaan nyt pitää tämän retkikunnan saada korvattua menetetyt yöunet.

Nukkukaa hyvin.

Tämmöiseltä näytti jo maanantaina

Tälläistä oli meininki jo maanantaina
 

 

Tästä tilanteesta vesi oli noussut ainakin 1 – 1 1/2 metriä yön aikana

Tästä tilanteesta vesi oli noussut 1 - 1 1/2 m.
 

Vastaa